pudonnut ufo aavikolla

OUR STORY

ME OLEMME C.A.D

Mainostoimisto Creature Ad:n tarina alkaa tästä…

Suuntasin tammikuun alussa vuonna 2013 linja-autolla Helsingistä Kotkaan. Olin matkalla uuteen seikkailuun ja pelaamaan jalkapalloa perinteisen kotkalaisen jalkapalloseuran KTP:n riveihin. Seuran vihreävalkoisessa raitapaidassa on pelannut monia legendaarisia pelaajia kuten esimerkiksi Arto Tolsa. KTP pelasi tuolloin 2. divisioonassa ja seura rakensi erittäin kilpailullista joukkuetta, jonka ainoana tavoitteena oli nousta 1. divisioonaan. Silloin, 27-vuotiaana, koin sen projektin ja perinteisen seuran olevan minua varten siinä vaiheessa uraani.

Suuret tavoitteet murenivat hetkessä, kun vasemman jalan pohjeluuni murtui harjoituksissa 29.1.2013. Edessä oli leikkaus ja kuuden kuukauden toipumisjakso, jonka aikana jouduin miettimään elämääni täysin uusiksi. Minulla oli ollut urani aikana monia pahoja loukkaantumisia, mutta juuri tuon loukkaantumisen aikana koin, että minun täytyy pystyä tekemään elämässäni muutakin kuin pelaamaan jalkapalloa. Seurani KTP oli panostanut minuun rahallisesti ja asettaneet minulle tavoitteeksi tehdä yli 20 maalia. Yhtäkkiä olin kuitenkin loukkaantuneena ja tiesin, että en voi palvella seuraa suunnitellulla tavalla. Halusin kuitenkin auttaa seuraa kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla, joten aloitin seuratoimijana taustatöissä. Tein seuralle myyntiä ja markkinointia, kehitin eri toimintoja – uusimme muun muassa seuran verkkosivut ja sosiaalisen median strategian – sekä kävimme eri tapahtumissa mainostamassa seuran otteluita ja pelaajia. Koin pystyväni auttamaan, vaikka olinkin poissa jalkapallokentiltä.

Tuolloin Kotkassa asuessani tutustuin Ville Turtiaiseen ja Joonas Keituriin, joiden kanssa aloimme suunnittelemaan tulevaisuutta ja pyörittelemään yhdessä erilaisia yritysideoita. Joonas oli meistä jo tuolloin se kokenein yrittäjä, kun taas Ville oli meistä taitavin graafinen suunnittelija. Minä taas tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen, joten myynti ja markkinointi on minun vastuullani. Muutaman vuoden suunnittelun jälkeen perustimme vuonna 2017 Kotkaan yrityksen nimeltään Mainostoimisto Creature AD. Yritystoiminnan aluksi rakensimme Creature AD:lle brändin, josta vastasi Ville. Seuraavaksi teimme verkkosivut, joista vastasi webmaster Aku Liukkonen. Tämän jälkeen loimme yritykselle profiileita sosiaaliseen mediaan: Facebook, Instagram ja LinkedIn. Näillä alustoilla jaoimme tietoa mainostoimistopalveluistamme ja pyrimme kasvattamaan omaa brändiämme.

Vuonna 2018 osakeyhtiön osakkaaksi tuli neljäs henkilö, Aku Liukkonen. Hän on vastannut webmasterina verkkosivujen rakentamisesta, päivittämisestä ja palvelimista jo yrityksen alkutaipaleella, mutta halusimme yhdessä sitouttaa hänet yhä vahvemmin mukaan. Viime kädessä missiomme ja tavoitteemme on tarjota yrityksille, yhdistyksille ja urheiluseuroille kaikki tarvittavat markkinointipalvelut, joilla pystymme auttamaan niitä kasvattamaan liikevaihtoaan. Samalla olemme kyenneet luomaan oman idearikkaan ja taiteellisen mainostoimistobrändin, jolla on oma uniikki tyyli. Lisäksi halusimme myös kumota negatiivisia stereotypioita, joiden mukaan mainostoimistot olisivat kankeita ja kalliita.

Olemme jatkaneet oman brändimme sosiaalisen median päivityksien tekemistä useita vuosia, tehneet samalla vaikeaa myyntityötä ja palvelleet erilaisia asiakkaita sekä projekteja. On erittäin palkitsevaa jakaa yrityksestämme tietoa ja palvella asiakkaita, jotka kamppailevat markkinointihaasteiden kanssa. Monet ihmiset epäilivät yrityksemme potentiaalia ja kutsuivat sitä jopa tuhoon tuomituksi ideaksi, jolla ei ole mahdollisuuksia kilpaillulla alalla, mutta vuosien 2018 – 2019 aikana Creature AD on siitä huolimatta kasvanut pienin askelin.

Nyt alkuvuodesta 2020 laajensimme toimintaamme Kotkasta myös Kouvolaan ja otimme vastuullemme kouvolalaisen Mainostoimisto Hyvinsuunnitellun (https://hyvinsuunniteltu.fi/) yritystoiminnan. Tämä on tukenut strategisesti yrityksemme kasvua koko Kymenlaakson alueen mainostoimistoksi. Covid-19 –kriisi on vaikuttanut meihin kaikkiin ympäri maapalloa, ja tämän taloudellisen taantuman aikana meillä on myös hieman aikaa pysähtyä ja kiittää asiakkaitamme. Luotamme siihen, että paremmat ajat koittavat vielä ja taistelemme yhdessä näiden vaikeiden aikojen yli. Pidetään toisistamme huolta.

Jos kaipaat luovaa markkinointia sekä osaavaa sosiaalisen median suunnittelua ja toteutusta, olemme teidän mainostoimistonne!

OUR TEAM

MEIDÄN TIIMI

Contact us

OTA YHTEYTTÄ

Mikäli kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä. Kysy jos on kysyttävää tai lähetä tajouspyyntö. Haluamme palvella ja auttaa juuri sinua. Siksi me olemme olemassa!

    Lokintie 3 B 19, 48220 KOTKA | +358 40 826 9474 | mainostoimisto@creaturead.fi | Sopimusehdot | Tietosuojaseloste | © 2019 Creature Ad